Olli Nieminen oli töissä osa-aikaisena kesätyöntekijänä Amerplastin Tampereen pakkaustehtaan kalvo-osastolla. Kalvo-osastolla valmistetaan muovipakkauksissamme käytettävä polyeteenikalvo. Olli opiskelee koneenrakennus- ja tuotantotekniikkaa ja haluaa jonain päivänä insinööriksi. ”Olen hyvin mielelläni töissä Amerplastilla, koska olen hyvin kiinnostunut muoviteollisuudesta, ja tästä työkokemuksesta on minulle hyötyä opinnoissani ja tulevaisuuden urallani”, hän kertoo.
Olli teki töitä kalvo-osastolla ja hänen työtehtäviinsä kuului kalvorullien vaihtoa, kalvotöiden ajoa sekä töiden vaihtojen valmistelua, kalvonvalmistusalueen puhtaana pitämistä ja laboratoriokokeiden ottamista jokaisesta uudesta työstä. Hänestä työ oli monipuolista ja hän oppi paljon. ”Pidän siitä, että työ on haastavaa, ja mahtavien työkavereiden ansiosta opin paljon uutta. Työympäristö oli todella hyvä, ja sain paljon tukea ja apua aina, kun sitä tarvitsin”, hän sanoo. Haastavinta työssä olivat töiden vaihdot, joissa raaka-aineet täytyi vaihtaa aina uuden reseptin mukaisiksi. ”Reseptien kanssa täytyy olla erittäin tarkka, jotta kaikki menee oikein, eikä virheitä saa tehdä.”
Olli oli ollut aiemminkin töissä teollisuusympäristössä, mutta nyt hän oli ensimmäistä kertaa töissä näin suuressa yrityksessä. Isossa organisaatiossa hän oppi, että jokaisen on tehtävä omat työtehtävänsä niin hyvin kuin mahdollista, koska kaikki vaikuttaa lopputulokseen ja yrityksen menestykseen. Hän havaitsi myös, että viestintä on tärkeää ja tiedon pitää kulkea suuressa organisaatiossa.
Kesätöitä hakeville hänellä on pari hyvää neuvoa: ”Aloita kesätyön hakeminen mahdollisimman aikaisin, jotta ehdit löytää jotain, joka todella kiinnostaa sinua. Hae ensisijaisesti yrityksiin ja työpaikkoihin, joista olet kiinnostunut ja joista voisi olla hyötyä opinnoissasi tai tulevaisuuden töissäsi”, Olli sanoo.
Olli kertoo olevansa kiinnostunut muoviteollisuudesta muovista nyt käytävän keskustelun takia ja siksi, että muovin luullaan virheellisesti olevan ympäristölle haitallinen raaka-aine. Hän haluaa olla mukana muovien kestävässä kehityksessä. ”Halusin tulla töihin Amerplastille, koska tiesin sen olevan kestävän kehityksen mukaisten muovipakkausten edelläkävijä. Yritys esimerkiksi käyttää kaiken oman PE-tuotantojätteen uudelleen ja edistää kierrätystä. Tehtaan kiinteistöllä on jopa erillisiä keräyspisteitä kotitalouksien muovipakkausjätteelle”, hän kertoo.
Seuraa avoimet työpaikat -sivuamme kesätöiden hakukaudella, joka alkaa helmikuussa. Jos olet kiinnostunut myös muista työmahdollisuuksista kuin kesätöistä, täytä avoin hakemuslomake tai hae avoimena olevia työpaikkoja. Lue lisää >>