Amerplastin tuoretuotepakkauksien ansiosta kuluttajat pääsevät nauttimaan hedelmistä, vihanneksista ja muista tuoretuotteista parhaimmillaan. Tuoretuotepakkauksissa tärkeitä ominaisuuksia ovat kestävyys, hengittävyys, tuotteen näkyminen pakkauksesta ja hyvännäköinen painatus. Amerplastin muiden pakkauksien tapaan myös tuoretuotepakkauksissa on useita muita etuja, kuten erinomainen konekäyttöisyys tuotantoprosessissa ja upea ulkoasu. Tämän ansiosta tuotteesi erottuvat kilpailijoista ja tulevat tunnetuiksi tuoreudestaan ja tyylikkäästä ulkoasustaan.

Monikerroksiset polyeteenipussimme ovat omiaan perunoille sekä muille juureksille, kuten porkkanoille ja punajuurille. Monikerroksisen rakenteen ansiosta olemme onnistuneet tekemään niistä yksikerroksisesta kalvosta valmistettavia pusseja ohuempia mutta silti mekaanisesti lujempia. Hyvä konekäytettävyys on näissä pusseissa vakio-ominaisuus, sillä ne toimivat erittäin hyvin ja luotettavasti pakkauskoneilla – niin automaatio- kuin puoliautomaatiolinjoillakin. Pussit voidaan pakata myös käsin.

 

V-taittokalvomme, joka toimitetaan avonaisena jatkuvana putkena, on erinomainen keino helpottaa pakkausprosessiasi. Pakkaus ja suljenta voidaan tehdä samalla koneella säästäen tuotantoaikaa, resursseja ja kustannuksia.

Fresh Produce Packaging

Markkinatrendit

 

  • Sekä EU:n kiertotalousstrategiassa että YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa halutaan vähentää ruokahävikkiä 50 % vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii toimia koko ruokaketjussa.
  • Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia terveellisistä elintavoista, joihin kuuluu ravitsevamman ja terveellisemmän ruoan syöminen. Ihmiset syövät mielellään luonnollista sekä tuoretta ruokaa ja kiinnittävät huomiota elintarvikkeisiin lisättyihin kemikaaleihin. AmerFresh aktiivinen pakkausratkaisu pidentää tuoretuotteiden säilyvyyttä ilman lisättäviä kemikaaleja.

 

 

  • Kestävä kehitys on nykypäivän trendi ja tulevaisuuden vaatimus. Ympäristöystävällisten joustopakkausten ominaisuuksia ovat kierrätettävyys sekä kierrätetyt tai biopohjaiset raaka-aineet.

Lisää säilyvyyttä AmerFresh aktiivisella pakkausratkaisulla

 

Parhaista maatalouden menetelmistä, kylmäketjusta ja kuljetusinfrastruktuureista huolimatta ruokahävikki on edelleen huomattavan suuri ongelma. Tämä koskee niin toimitusketjua, vähittäiskauppaa kuin kuluttajia, myös teollisuusmaissa. Aktiivinen AmerFresh-pakkausjärjestelmä voi vähentää hävikkiä jopa 50 %. AmerFresh on erinomainen kestävän kehityksen mukainen pakkausratkaisu tuoreille vihanneksille ja hedelmille. Se auttaa vähentämään ruokahävikkiä ja ympäristövaikutuksia.

 

AmerFresh on kehitetty yhdessä PerfoTec BV:n kanssa, ja siinä hyödynnetään uusinta tuoreisiin hedelmiin ja vihanneksiin liittyvää tuotekehitystietoa. Siinä käytetään Amerplastin laadukasta kalvo- ja painatusteknologiaa sekä PerfoTec-laserperforointijärjestelmää. Lisäksi se toimii täydellisesti tuoretuotteiden pakkauskoneiden kanssa.

 

Lue lisää >>

AmerFresh packaging

Ympäristöystävälliset joustopakkaukset

 

Ekologisuus on nyt ja tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä vaatimuksista joustopakkauksille. Me Amerplastilla edistämme herpaantumatta ympäristöystävällisten pakkausratkaisujen käyttöä. Velvollisuutemme pakkausten valmistajana on etsiä ja kehittää jatkuvasti ympäristöystävällisempiä materiaalivaihtoehtoja ja teknologioita laadukkaiden pakkausratkaisujen valmistukseen.

AmerGreen-ohjelma on keinomme tavoitella parempaa maailmaa. Ohjelman mukaisesti tarjoamme ympäristöystävällisiä pakkausratkaisuja ja kierrätettävyyttä. Lue lisää >>

Ota yhteyttä

 

Contact form
Kiinnostunut uramahdollisuuksistamme? Vieraile työpaikkana-sivuillamme.
reCAPTCHA

© 2020 Amerplast